Tubettaja ZoneVD lopettaa YouTube-työnsä – ”Mä haluan ottaa rennosti”

Suomalainen tubettaja Joona ”ZoneVD” Leppälä julkaisi 29. maaliskuuta kanavalleen videon, jossa hän kertoo lopettavansa tubettamisen pääsääntöisen työn merkeissä. Leppälä tulee kuitenkin jatkamaan tubettamista harrastusmielessä, mutta aikoo vähentää videoiden julkaisutahtia ja haluaa tehdä kanavalle jotain muuta sisältöä kuin pelkästään tietovideoita.

ZoneVD kertoi harkitsevansa työnsä lopettamista myös hänen uusimmassa Instagram-julkaisussaan.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön ZoneVD ???????? (@zonevd) jakama julkaisu

– Eli nyt YouTube-videoiden osalta mä haluan ottaa rennosti ja meinaan sitä, että haluan kuvata käytännössä ihan mitä vaan ja veikkaan et ne tulee olemaan tosi matalan kynnyksen videoita, kertoo ZoneVD videolla.

ZoneVD pyrkii tekemään nopeasti ja helposti toteutettavia videoita ja painottaa videolla haluavansa ikään kuin takaisin samalle tasolle videoaiheissa, missä hän oli YouTube-uransa alkuvaiheessa.

Helposti innostuvana ja luovana ihmisenä Leppälä on edellisvuodesta lähtien ollut erityisen kiinnostunut YouTube-työnsä ohella tekemään esimerkiksi omaa kirjaansa ja kehittämään lautapeliään. Kaikenlaiset sivuprojektit ovat vieneet tubettajan kiinnostuksen mennessään, joka on laskenut tubettajan motivaatiota YouTube-videoiden tekemiseen entisestään.

Katso myös: ZoneVD:n omaperäisessä lautapelissä hyötyy myös häviämällä – pelin julkaisu ensi vuoden syksyllä mahdollista!

– Ikään kuin teen tällä hetkellä YouTubea vielä työkseni, mutta mä haluan saada YouTuben tuntumaan enemmän harrastukselta kuin valtavalta velvollisuudelta, joka mörkönä koko ajan painii mun päässäni, sanoo ZoneVD videon lopussa.

Katso ZoneVD:n kattavat perustelut YouTube-työnsä lopettamiselle:

Artikkelikuva: ZoneVD, YouTube

Viimeisimmät artikkelit

Liittyvät artikkelit