Nyt oli koskettavaa: Tubettaja kertoi kuolemastaan videolla. Tubettaja Paul Harrell hyvästeli fanit viimeisen kerran.
Kuolema odottaa meitä jokaista, mutta harva ilmoittaa menehtymisestä itse videolla. Näin tubettaja Paul Harrell teki, kun keskiviikkona 4. syyskuuta YouTubeen ilmestyi video otsikolla I’m Dead.
Heti videon alussa Paul istuu metsässä ja selittää tilanteesta:
– Jos näet tämän videon, niin olen kuollut. Muutama kuukausi sitten istuin tässä samalla paikalla ja kerroin, että minulla on diagnosoitu haimasyöpä. Sanoin, että he löysivät sen ajoissa ja olisin täällä vielä jonkin aikaa.
Valitettavasti syöpä eteni odotettua nopeammin ja Paulin aika oli loppumassa. Hän koki, että on sopiva hetki kuvata tulevaisuuteen video, joka näyttää viimeiset ajatukset ja kertoo kiitokset katsojille.
– Viimeinen asia, jonka haluaisin sanoa, on vilpitön anteeksipyyntö. Toivoin, että voisin jatkaa videoiden tekemistä seuraavat 10 tai jopa 15 vuotta. Kun sain diagnoosin, niin toivoin edelleen kahta tai kolmea vuotta, mutta aikaa oli todellisuudessa vain muutama kuukausi. Pyydän anteeksi siitä, sillä se saa minut tuntemaan, että olen pettänyt kaikki.
Puheen jälkeen pätkä loppui ja Paulin veli Roy E. Harrell, Jr. pääsi ääneen kertoen tilanteen olevan valitettavasti totta. Roy aikoo kunnioittaa Paulin toivetta ja jatkaa opettavien videoiden tekoa kanavalle.
Yli miljoona YouTube-tilaajaa seurasi ase-ekspertin opettavaisia videoita, ja kommenttikentät täyttyivät surun viesteistä.
Lue myös: Suosituimmat YouTube-kanavat 2024: MrBeast, T-Series ja muut huiput