MrBeast rakensi ”maailman tappavimman esteradan” – kilpailemassa vanha tuttu!

MrBeast rakensi ”maailman tappavimman esteradan” ja kilpailemaan pääsi videoista vanha tuttu.

Youtube-sensaatio MrBeast räjäytti pankin jälleen uudella videolla, mitä hän itse kutsuu ”maailman tappavimmaksi esteradaksi”. Oikealta nimeltään James Stephen ”Jimmy” Donaldson ylitti fanien odotukset massiivisella projektilla vieden tutun kaverin kilpailemaan yläilmoihin 800 000 dollarista.

Mukaan pääsi Mack Hopkins, joka on nähty kilpailemassa aikaisemmin kolmella (3) videolla. Hän oli ensimmäinen luovuttaja massiivisessa 100 henkilön ”kuka lähtee viimeisenä pois ympyrästä voittaa 500 000” -haasteessa. Mac palkittiin ensimmäisenä poistujana autolla.

Hopkins sai uuden mahdollisuuden ja isompien panoksien kanssa, sillä potissa oli miljoona dollaria. Jokaisen ansahuoneen selvittämisen jälkeen hän tienasi 100 000 dollaria, mutta yksikin epäonnistuminen tarkoitti sitä, että hän häviää kaiken. Ansassa kahdeksan nähtiin Squid Gamen keksihaaste sillä twistillä, että hänen piti suorittaa kaikki neljä (4) haastetta. Ensimmäiset muodot menivät hyvin, mutta sateenvarjon kohdalla keksi hajosi ja rahat menivät ohi. MrBeast kuitenkin sääli kilpailijaa ja antoi hänelle 100 000 dollaria lohdutukseksi.

Ei siinä vielä kaikki. Fanit pyysivät ja Jimmy vastasi. Nyt potissa oli ”hävityt” 800 000 dollaria, mutta haasteena oli Macin suurimmat pelot. Kilpailu meni hyvin, vaikka korkeanpaikankammo meinasikin voittaa. Lopulta Squid Gamen tuttu keksihaaste oli jälleen liian haastava ja jättipotti jäi saamatta.

Hävittyjen haasteiden jälkeen Mac sai vielä yhden mahdollisuuden kuukausien jälkeen. Heti alussa hänet nostettiin nosturilla korkeuksiin ja annettiin vaihtoehto: kiipeilyteline tai tasapainoilu. Monkeybars-haaste oli lihaksikkaalle kilpailijalle helppo ja seuraavaksi edessä oli muistihaaste, joka meni läpi viimeisillä sekunneilla. Tämän jälkeen lihaskimppu suuntasi klassiseen Wipeout-haasteeseen, mutta tällä kertaa hänelle annettiin ”loputon määrä” yrityksiä. Ainoa ehto oli se, että kilpailijan kädessä oli MrBeastin oma jättimäinen suklaalevy Feastables.

Taso 5. haastoi Mackin tasapainoilua, kun edessä oli pyörivät rullat, joiden päällä piti kuljettaa rahasäkkejä – jälleen kerran kymmenien metrien korkeudessa. Tämäkin hoitui ja edessä oli enää finaalihaaste.

Nosturi nosti kaksikon korkeuksiin ja hän sai päättää: vaikea haasterata vai keksihaaste vielä kerran. Tätä ei mietitty kauaa ja keksi lensi alas Mackin suunnatessa esteradalle. Urheilullinen kilpailija loisti haasteessa ja lunasti odotukset voittaen 800 000 dollaria.

Haastattelussa 24-vuotias Hopkins kertoi haasteen muuttaneen elämänsä. Lisäksi hän vihjasi, ettei muutaman lapsuudenystävän tarvitse enää huolehtia raha-asioista.

Fanit olivat lopputuloksesta innoissaan:

– Mac on pakko saada viralliseksi MrBeastin jäseneksi.

– Mac ei vain voittanut 800 000 dollaria, hän ansaitsi kaikkien arvostuksen.

– En ole koskaan ollut näin iloinen ja helpottunut Youtube-videon katsomisen jälkeen.

Mack on kerännyt Instagramissa huimat 142 000 seuraajaa ja Youtubessa 383 000 tilaajaa.

Viimeisimmät artikkelit

Liittyvät artikkelit