Lärvinen siirtyy Kickiin – ”Twitch ei suostunut antamaan mulle tunnuksia takas”

Suosittu suomalainen striimaaja, Lärvinen, on päättänyt siirtyä suoratoistopalvelu Kickiin sen jälkeen kun hänelle ei suotu tunnuksia takaisin Twitchiin. Lärvinen kertoo, että hän on kuullut uusien striimausalustojen tarjoavan parempia sopimuksia aloitteleville striimaajille, kun taas Twitchin partnerit jakavat nykyään tulot 50/50. Kickiin siirtyminen tuli katsojien ehdotuksesta ja Lärvinen näkee sen turvallisempana vaihtoehtona, joka muistuttaa paljon Twitchiä.

Joonas ”Lärvinen” Järvinen sai alun perin bannit Twitchiin viime vuoden kesäkuussa seksuaalisen aktin simuloinnista. Silloin hän ilmoitti, että bannit ovat pysyviä. Kuitenkin muutaman kuukauden kuluttua Lärvinen ilmoitti saaneensa tilinsä takaisin.

Palattuaan striimaamaan hän kuitenkin sai uudet bannit tililleen, vaikka ei ollutkaan striimannut sekuntiakaan.

Lue myös:

Kysyttäessä siitä, mitä tapahtui, kun hän palasi Twitchiin ja sai välittömästi uuden bannin, Lärvinen kertoo tapauksesta, joka tapahtui viime syksynä.  Hän oli laittanut striimin päälle ja jättänyt siihen 10 minuutin mittaisen alkuintron, jonka aikana hänelle soitettiin Diili-ohjelmasta.

– Atte Salminen soitti Diili-ohjelmasta, että pääsetkö jeesaamaan ja lahjoittamaan.  Mä kävin lahjottamassa ja se intro jäi pyörimään. Tulin kuvauksista himaan ja muistin, että se intro pyörii vieläkin ja en jaksanu illalla lähtee enää takaisin toimistolle, Lärvinen kertoi.

Seuraavana aamuna hän tajusi, että intro pyöri yhä, ja hänellä oli pari palaveria hoidettavana. Kun hän palasi toimistolle, hän ajatteli, että katsojat olivat katsoneet introa 24 tuntia, joten hän päätti laittaa YouTube-koostevideon pyörimään, jotta katsojat saisivat hieman vaihtelua.

– No siellähän (YouTube-videolla) oli sit joku tämmönen seksiliikkeen simulointi ja siitähän joku oli sit klipannu ja sit jälleen banneille. En päässyt sekuntiakaan striimaamaan, Lärvinen harmitteli.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön LÄRVINEN (@larvinen12) jakama julkaisu

”Kicki kuulemma tarjoo tällä hetkellä uusille striimaajille 100% diiliä”

Twitchin ja Kickin välillä on suuria eroja striimaajille tarjottavissa sopimuksissa, mikä on saanut monet suoratoistajat harkitsemaan vaihtoa uudelle alustalle.

– Kicki kuulemma tarjoo tällä hetkellä uusille striimaajille 100% diiliä. Yks suomalainen taitaa olla ennen mua Kickissä, niin mä meen nyt sinne ja toivottavasti muut tulevat perässä.

Kun Lärviseltä tiedusteltiin tulevasta sisällöstä Kickissä, hän ilmoitti tarjoavansa monipuolista sisältöä laajalla skaalalla.

Kicki on suoratoistopalvelu, joka perustettiin vuonna 2022. Palvelun taustalla on uhkapelisivusto nimeltä Stake, ja yksi sen perustajista on tunnettu suoratoistaja Tyler ”Trainwreckstv” Niknam.

Lärvisen siirtyminen Kickiin herättää varmasti mielenkiintoa sekä hänen vanhojen että uusien katsojiensa keskuudessa. Onko Kickistä tulossa seuraava suuri suoratoistopalvelu vai kohtaako se samanlaisia haasteita kuin edeltäjänsä Twitch? Aika näyttää, miten tämä siirto vaikuttaa suomalaiseen suoratoistomaailmaan ja miten Lärvinen menestyy uudella alustalla.

Pääset seuraamaan Lärvisen striimejä tästä linkistä.

Luetuimpia tällä viikolla