Lärvinen valotti striimaamisen haittapuolta – ”Kyllä mä sanon, että jouluna olin ihan rikki”

Lärvinen valotti striimaamisen haittapuolta, sekä kertoi miten hän aikoo löytää tasapainon järkevään ja kestävään striimaamiseen.

Joonas ”Lärvinen” Järvinen on ollut tauolla Twitchistä helmikuun lopusta lähtien, mutta odotettu paluu Suomen suosituimpiin striimaajiin kuuluvalta sisällöntuottajalta tapahtuu 30. huhtikuuta, eli tulevana perjantaina.

Lue lisää: Lärvinen palaa Twitch-tauoltaan perjantaina – luvassa vappubileet sekä synttärit!

Feedi tavoitti Lärvisen ja uteli tauon syitä sekä tulevaisuuden suunnitelmia. Lärvinen koki jo jouluna pienimuotoisen burnoutin, mutta hän luuli lyhen joulutauon saavan miehen takaisin kuntoon. Asiat eivät kuitenkaan sujuneet täysin odotetusti.

– Sanotaan näin, että striimaaminen antaa paljon. On mahtavaa olla vuorovaikutuksessa katsojien kanssa ja luoda yhteisössä hyvä henki, mutta liika on aina liikaa ja omat rajat pitää tietää. Kyllä mä sanon, että jouluna mä olin ihan rikki, ja sit mä luulin, että kahden viikon pieni joulutauko riittäisi, että saisi levättyä ja nollattua, mutta ei se riittänyt. Kolmet päikkärit päivässä, että jaksoi, joten mentiin omien rajojen yli, Lärvinen aloitti.

Jääkiekkofanina tunnettu Lärvinen aloitti pidemmän tauon Twitchistä helmikuun loppupuolella ja odotteli uuden tietokoneen osia. Noin viiden kuukauden odotuksen jälkeen osat saapuivat, mutta Lärvinen ei ollut vielä täysin valmis palaamaan viihdyttämään katsojiaan.

– Kun kone hajosi ja puhelimella tehdyt kokkilivet alkoi pätkimään, niin tuli mitta täyteen. Sanoin, että ’katsellaan sit keväämmällä, kun tulee uudet koneen osat.’ Koneen osat tulivat huhtikuun alkupuolella, mutta päätin pitää vielä taukoa. Nyt sitten vappuna jatketaan hyvin latautuneena striimejä.

Lärvinen toivoo löytävänsä tulevaisuudessa striimaamiselle kultaisen keskitien, mutta kertoo tuntevansa itsensä ja sen myötä voi syntyä pienimuotoisia ongelmia.

– Yritän pyrkiä siihen, että löydän kivan kultasen keskitien. Kesällä vaikkapa sadepäivinä striimaillaan ja aurinkoisina päivinä  pelataan golfia, eikä vedetä itseään enää piippuun, jotta ei tarvitse pitää pitkiä lataustaukoja. Semmoinen 3-4 kertaa viikossa on aika kiva määrä. Mä myös tunnen itseni, että kun se striimaaminen on niin kivaa, niin se lähtee helposti lapasesta ja sitä haluaa tehdä joka päivä. Pitää vaan nyt pyrkiä hillitsemään itseäni.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tulevaisuudessa edessä työn siirtäminen pois kotoa?

Striimaamisen ongelmat ovat monilla striimaajilla se, että työt tehdään kotoa käsin ja useasti on fiilis, että ”ollaan aina töissä”. Juuso ”TurunPug” Jokinen on yksi ensimmäisiä suomalaisia striimaajia, joka hankki  itselleen oman toimistotilan striimaamiselle sekä sisällön tuottamiselle. Lärvinen pohtii myös samankaltaista vaihtoehtoa, mutta asia on vielä täysin ideatasolla.

– Oon mä miettinyt toimistotilan hankkimista, mutta nyt kun himassa on studio, niin siihen on helppo mennä. Jos on taas jonkinlainen tila, niin joutuu menemään töihin. 

Tekis Espooseen sellaisen launchin, mihin katsojat pääsisivät mukaan. Tämä täytyy kyllä laittaa vakavasti harkintaan, Lärvinen kertoi pohdiskellen.

Lue myös: Lytän tempaus saanut Twitch-katsojat liikkumaan – huhtikuun aikana yli 1,5 miljoonaa askelta!

Kahden kuukauden tauon aikana Lärvinen katsoi omien sanojensa mukaan ”Netflixin läpi” sekä käytti myös rutkasti aikaa golfin parissa.

– Kävin paljon golfaamassa ja katsoin pitkästä aikaa Netflixistä sarjoja. Nyt on niin sanotusti katsottu Netflix läpi, Lärvinen tokaisi.

”Me lähdetään Salmisen kanssa telttaretkelle”

Lärvinen on tunnettu useissa eri sosiaalisten medioiden kanavissa. Somepersoona aikoo tuottaa monipuolisesti sisältöä useisiin eri kanaviin. YouTube-kanavalla huikean suosion saanut  ”Laihaan kokkiin ei ole luottamista” -sarja saa jatkoa, kun kausi kolme saapuu YouTubeen tulevana kesänä.

– Yritän tuottaa jokaiseen alustaan tasapaksusti sisältöä. Yritän tasapainottaa sitä, että jokaisessa kanavassa tulisi tasaisesti sisältöä. Viime syksynä jäin tohon GTA RP:seen koukkuun, niin siinä kyllä unohtu kaikki muut kanavat.

– Tietenkin rakkaudesta kokkailuun, niin laihakokkia tulee uusi tuotantokausi kesällä ja striimeissä yritän pitää monipuolisen sisällön ja tuottaa jokaiselle jotakin.

Lähitulevaisuudessa on myös luvassa varsin persoonallista sisältöä, sillä Lärvinen on lähtemässä ystävänsä Atte Salmisen kanssa tuottamaan sisältöä metsän keskeltä.

– Me lähdetään Salmisen kanssa telttaretkelle. Lähetään luonnon armoille survivor-meiningillä. Striimataan sieltä, kun kalastetaan itse ruokamme ja juodaan purovettä, Lärvinen jatkoi tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Lärvisen paluu Twitchiin tapahtuu vappuaattona 30. huhtikuuta kello 18.00 alkaen ja luvassa on monipuolista sisältöä. Pääset tutustumaan Lärvisen Twitch-kanavaan tästä.

Lue lisää striimaajien ja tubettajien haastatteluita täältä.

Muista seurata meitä myös Instagramissa!

Artikkelikuva: Lärvinen

Luetuimpia tällä viikolla